Miksi kristityt voivat olla ärsyttäviä?

 

Miksi kristityt voivat olla ärsyttäviä?

 

Moni meistä on joskus tavannut todella ärsyttäviä ja ahdistavia kristittyjä jotka paasaavat pitkään outoja ja käsittämättömiä asioita. Tuttuja tai tuntemattomia joita tulee vastaan, he rupeavat selvästi käännytys yrityksiin aina väärään aikaan ja ärsyyntyvät selvästi jos heidän asioihin ei uskota. Suuttuvat vastaväitteistä. Joillekin käy niinkin,  aiemmin hyvä ystävä on hurahtanut uskoon ja sen jälkeen on muuttunut aivan kuin toiseksi ihmiseksi. Ahdasmieliseksi ja jopa helvetillä pelottelijaksi. Minullakin on näitä kokemuksia, esimerkiksi juuri uskoontulleista ystävistä, muistan ajatelleeni että siinä meni mukava kaveri ihan piloille. Se oli sitä aikaa kun en ollut vielä uskossa.

 

Kristittyjen pitäisi näyttää onnellisilta ja armahtavaisilta, mutta aina ei siltä näytä. Heitä voi olla vaikea ymmärtää. Yritän tässä avata, mitä syitä heidän käyttäytymiseen mahdollisesti on.

 

Sanalaskuissa sanotaan että ilman taitoa intokaan ei ole hyväksi. Vähän aika sitten kristityiksi kääntyneillä voi tosiaan olla liikaa intoa ja liian vähän taitoa ja ymmärrystä. Monille uskoontuleminen voi olla elämänsä suurin ja ihanin kokemus. Se valtava Jumalan rakkaudella täyttyminen ja vapauden tunne. Se voi olla hyvinkin huumaava kokemus jota haluaa muillekkin. Järjelle se on kuin lamppu syttyisi ja silmät avautuu näkemään,  mikä on hyvää ja mikä pahaa. Silloin voi alkaa hyvin innokkaat käännytys yritykset että muutkin voisivat saada kokea tätä ihanuutta. Vastakääntyneiden kristittyjen voi olla hyvin vaikea ymmärtää ettei ei-uskovaiset pysty ymmärtämään tätä. Vaikka itse juuri vähän aikaa sitten oli ei-uskovainen. Se henkilökohtainen kokemus on niin valtava ja voimakas, silloin on  vaikea alussa ymmärtää ettei toista saada etsimään tällaisia kokemuksia vain puhumalla  muutaman sanan.  Sitä toivoo että voisi  tuoda kokemuksensa muille koettavaksi tuosta vaan. Tulee pettymyksen tunteita kun huomataan että toiset eivät kiinnostu ja jopa häipyvät pois paikalta. Silloin uskovilla voi itsehillintä pettää, koska kokivat olevansa kertomassa maailman tärkeintä asiaa. Toivon mukaan kristitty oppii pian että tämä uskoontulokokemus on jokaisen henkilökohtainen kokemus sydämessään, sitä ei voi tuoda toisille nähtäväksi ja koettavaksi. Vaikka olisikin itsellä ollut valtavan suuri kokemus, silti muut näkevät vain harvoin, mitä tämän sisäisessä maailmassa tapahtuu.  Jokaisen ihmisen pitää itse henkilökohtaisesti kääntyä Jumalan puoleen jotta voisivat saada samanlaisen kokemuksen. Kaikki eivät sitä halua tehdä.

 

Raamatun mukaan Jumala etsii useimmiten  ensin niitä ihmisiä joita elämä on kohdellut kaltoin, heillä ei välttämättä ole ollut hyvää kasvatustaustaa, on ollut paljon rikkinäisyyttä ja kurjuutta. Kun he tulevat uskoon niin he eivät kasva yhdessä yössä samanlaisiksi kuin  ne jotka on kasvaneet hyvissä perheissä rakastavien vanhempien kasvatettavana. Rikkinäiset ja kurjat ihmiset ovat saattaneet kasvaa hyljeksittynä ja eikä heitä ole kasvatettu hyvään käytökseen ja toisten kunnioittamiseen. Tämä rikkinäisyys ja huonokäytöksisyys voi uskoontulon jälkeen jatkua pitkäänkin. He ovat saaneet armon tulla Jumalan lapsiksi ja ovat kaiken aikaa Jumalan kasvatettavana. Niin en tässä ihmettele yhtään jos hyväosaisia ihmisiä häiritsee uskovien outo käytös. Se huono käytös on aina ollut olemassa mutta uskoontulon jälkeinen suuri innostus vaan saa sen näkyvämmäksi. Se joka aiemmin on ollut syrjässä, saattaa uskoontulon jälkeen avautua ja tulla näkyviin vaikka ei ole vielä oppinut käyttäytymään hyvin. Sillon ei-uskovaiset ”hyväosaiset” saattavat leimata uskoontulojen tekevän ihmiset hulluiksi ja oudoiksi.

 

Tässä siis pari syytä. Mutta kristitty voi tuntua ärsyttävältä vaikka olisivatkin käyttäytyneet hyvin ja olleet ystävällisiä ei-uskovia kohtaan eivätkä edes sanoneet mitään erikoista. Kristityn sisimmässä on silloin saattanut olla Pyhän hengen läsnäolo voimakkaana vaikka päällepäin ei näy mitään erikoista. Kun joku ei-uskovainen näkee hänet edessään niin saattaa omatunto herätä muistuttamaan läsnäolostaan. Uskoton voi tuntea jotain levottomuutta sisimmässään. Se ei tunnu hyvältä. Silloin mielikin havaitsee sen ja alkaa ärsyyntymään. Minä muistan monia tällaisia tilanteita siltä aikakaudelta kun en ollut vielä uskossa. En ymmärtänyt ollenkaan, mikä minua vaivasi. Ymmärsin vasta uskoontuloni jälkeen kun muistelin menneitä.  Se oli kuin Jumalan sormi joka osoitti minuun ikään kuin sanoen että katso, sinä et elä oikealla tavalla. En silloin tajunnut tätä, keskityin vaan hätistelemään pois näitä häiritseviä olotiloja ja/tai hankkiutumaan pois uskovan luota.

 

Lopuksi, toivotan tästä eteenpäin parempaa ymmärtämystä uskovien ja ei-uskovien välille! Uskoville tekisi hyvää pysähtyä välillä muistelemaan sitä aikaa kun ei ollut vielä uskossa, mitä ajatteli asioista. Näin hän voisi paremmin ymmärtää ei-uskovaisia ja suhtautua heihin levollisemmin. Runsaasti siunausta jokaiselle!