Miksi kristityt voivat olla ärsyttäviä?
Moni meistä on joskus tavannut todella ärsyttäviä ja
ahdistavia kristittyjä jotka paasaavat pitkään outoja ja käsittämättömiä
asioita. Tuttuja tai tuntemattomia joita tulee vastaan, he rupeavat selvästi
käännytys yrityksiin aina väärään aikaan ja ärsyyntyvät selvästi jos heidän
asioihin ei uskota. Suuttuvat vastaväitteistä. Joillekin käy niinkin, aiemmin hyvä ystävä on hurahtanut uskoon ja
sen jälkeen on muuttunut aivan kuin toiseksi ihmiseksi. Ahdasmieliseksi ja jopa
helvetillä pelottelijaksi. Minullakin on näitä kokemuksia, esimerkiksi juuri
uskoontulleista ystävistä, muistan ajatelleeni että siinä meni mukava kaveri
ihan piloille. Se oli sitä aikaa kun en ollut vielä uskossa.
Kristittyjen pitäisi näyttää onnellisilta ja
armahtavaisilta, mutta aina ei siltä näytä. Heitä voi olla vaikea ymmärtää.
Yritän tässä avata, mitä syitä heidän käyttäytymiseen mahdollisesti on.
Sanalaskuissa sanotaan että ilman taitoa intokaan ei ole
hyväksi. Vähän aika sitten kristityiksi kääntyneillä voi tosiaan olla liikaa
intoa ja liian vähän taitoa ja ymmärrystä. Monille uskoontuleminen voi olla
elämänsä suurin ja ihanin kokemus. Se valtava Jumalan rakkaudella täyttyminen
ja vapauden tunne. Se voi olla hyvinkin huumaava kokemus jota haluaa
muillekkin. Järjelle se on kuin lamppu syttyisi ja silmät avautuu
näkemään, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Silloin
voi alkaa hyvin innokkaat käännytys yritykset että muutkin voisivat saada kokea
tätä ihanuutta. Vastakääntyneiden kristittyjen voi olla hyvin vaikea ymmärtää
ettei ei-uskovaiset pysty ymmärtämään tätä. Vaikka itse juuri vähän aikaa
sitten oli ei-uskovainen. Se henkilökohtainen kokemus on niin valtava ja
voimakas, silloin on vaikea alussa
ymmärtää ettei toista saada etsimään tällaisia kokemuksia vain puhumalla muutaman sanan. Sitä toivoo että voisi tuoda kokemuksensa muille koettavaksi tuosta
vaan. Tulee pettymyksen tunteita kun huomataan että toiset eivät kiinnostu ja
jopa häipyvät pois paikalta. Silloin uskovilla voi itsehillintä pettää, koska
kokivat olevansa kertomassa maailman tärkeintä asiaa. Toivon mukaan kristitty
oppii pian että tämä uskoontulokokemus on jokaisen henkilökohtainen kokemus
sydämessään, sitä ei voi tuoda toisille nähtäväksi ja koettavaksi. Vaikka
olisikin itsellä ollut valtavan suuri kokemus, silti muut näkevät vain harvoin,
mitä tämän sisäisessä maailmassa tapahtuu. Jokaisen ihmisen pitää itse henkilökohtaisesti
kääntyä Jumalan puoleen jotta voisivat saada samanlaisen kokemuksen. Kaikki
eivät sitä halua tehdä.
Raamatun mukaan Jumala etsii useimmiten ensin niitä ihmisiä joita elämä on kohdellut
kaltoin, heillä ei välttämättä ole ollut hyvää kasvatustaustaa, on ollut paljon
rikkinäisyyttä ja kurjuutta. Kun he tulevat uskoon niin he eivät kasva yhdessä
yössä samanlaisiksi kuin ne jotka on
kasvaneet hyvissä perheissä rakastavien vanhempien kasvatettavana. Rikkinäiset
ja kurjat ihmiset ovat saattaneet kasvaa hyljeksittynä ja eikä heitä ole
kasvatettu hyvään käytökseen ja toisten kunnioittamiseen. Tämä rikkinäisyys ja
huonokäytöksisyys voi uskoontulon jälkeen jatkua pitkäänkin. He ovat saaneet
armon tulla Jumalan lapsiksi ja ovat kaiken aikaa Jumalan kasvatettavana. Niin
en tässä ihmettele yhtään jos hyväosaisia ihmisiä häiritsee uskovien outo
käytös. Se huono käytös on aina ollut olemassa mutta uskoontulon jälkeinen
suuri innostus vaan saa sen näkyvämmäksi. Se joka aiemmin on ollut syrjässä,
saattaa uskoontulon jälkeen avautua ja tulla näkyviin vaikka ei ole vielä
oppinut käyttäytymään hyvin. Sillon ei-uskovaiset ”hyväosaiset” saattavat
leimata uskoontulojen tekevän ihmiset hulluiksi ja oudoiksi.
Tässä siis pari syytä. Mutta kristitty voi tuntua
ärsyttävältä vaikka olisivatkin käyttäytyneet hyvin ja olleet ystävällisiä
ei-uskovia kohtaan eivätkä edes sanoneet mitään erikoista. Kristityn sisimmässä
on silloin saattanut olla Pyhän hengen läsnäolo voimakkaana vaikka päällepäin
ei näy mitään erikoista. Kun joku ei-uskovainen näkee hänet edessään niin
saattaa omatunto herätä muistuttamaan läsnäolostaan. Uskoton voi tuntea jotain
levottomuutta sisimmässään. Se ei tunnu hyvältä. Silloin mielikin havaitsee sen
ja alkaa ärsyyntymään. Minä muistan monia tällaisia tilanteita siltä
aikakaudelta kun en ollut vielä uskossa. En ymmärtänyt ollenkaan, mikä minua
vaivasi. Ymmärsin vasta uskoontuloni jälkeen kun muistelin menneitä. Se oli kuin Jumalan sormi joka osoitti minuun
ikään kuin sanoen että katso, sinä et elä oikealla tavalla. En silloin tajunnut
tätä, keskityin vaan hätistelemään pois näitä häiritseviä olotiloja ja/tai hankkiutumaan
pois uskovan luota.
Lopuksi, toivotan tästä eteenpäin parempaa ymmärtämystä
uskovien ja ei-uskovien välille! Uskoville tekisi hyvää pysähtyä välillä
muistelemaan sitä aikaa kun ei ollut vielä uskossa, mitä ajatteli asioista.
Näin hän voisi paremmin ymmärtää ei-uskovaisia ja suhtautua heihin
levollisemmin. Runsaasti siunausta jokaiselle!
