Moni ihminen elämässään on joutunut joskus työpaikkaan jossa
työtehtävät on tylsiä, pitkäveteisiä ja virikeettömiä. Aika kuluu hitaasti
sellaisessa. Sitä odottelee työpäivän loppumista. Työtehokin rupeaa
heikkenemään kun tylsistyy. Kuurolla tai huonokuuloisella on sellaisessa
työpaikassa vielä vaikeampaa erityisesti silloin jos on ainoa kuulovammainen
työntekijä työyhteisössä. Tämä kirjoitus on erityisesti näille. Mutta toki
normaalikuuloisetkin voivat jotain tästä tekstistä saada. Lopussa pohdintaa,
mitä työnantaja voi tehdä jos työpaikalla on kuulovammainen työntekijä joka
tylsistyy ja kärsii siitä. Kirjotan tässä nyt omista kokemuksistani ja uskon
että ajatuksistani on apua. Olen ollut 19 vuotta tehtaalla töissä. Ei ihan
liukuhihnahommia, vaan kokoonpanotyötä ja kappaleiden valmistamista erilaisissa
koneissa. Silloin oli paljon aikoja kun minua oikein koeteltiin, sitä oikein
upposi tylsyyden suohon ja aika kului uskomattoman hitaasti. Silloin olin
kateellinen niille jotka kehuvat työpaikkaansa että ei ole kahta samalaista
päivää. Minulla niitä samalaisia päiviä oli tuhansia. Se on ahdistavaakin kun
aamulla tulee töihin ja tietää että tästäkin tulee samalainen päivä kuin monena
viime päivinä. Joskus kuukaudetkin tuntuvat samalaisilta. Ahdistus voi alkaa jo
heti aamulla herättyä kun muistaa että taas on edessä työpäivä. Sunnuntai
illallakin ja kesälomien viimeisinä päivinä saattoi jo masentaa lähestyvä
työhönpaluu. Pahimmillaan taisi olla 10 ja 15 vuoden välillä, silloin joitakin
kertoja oli tylsistyminen niin voimakasta että työpäivän loppuminenkaan ei
yhtään piristänyt, ajoin kotiin loppuillaksi vain istumaan sohvalla täysin
masentuneena ja toivottomana. Ajatukset kiersi kehää että miksi minä olen
tuolla töissä, mistä saisin muuta työtä. Se oli lamaannuttavaa.
Kuten mainitsin, kuulovammaisella on vielä vaikeampaa tämä. Kerron nyt että millä tavalla. Itse olen huonokuuloinen ja pystyn kyllä keskustelemaan ihmisten kanssa suomeksi puhuttuna mutta hyvin rajoittuneesti. Minun kuuloetäisyys jossa vielä pystyn jotenkuten saamaan selvää ihmisten puheista silloin kun en katso puhujaa kasvoihin on alle 2 metriä, jos puheen artikulointi on selkeätä. Kovin moni ihminen ei osaa puhua artikuloiden selkeästi. Lisäksi pärjään keskusteluissa vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan, koska minun pitää lukea huulilta. En millään pärjää jos keskustelijoita on useampi ryhmässä, esimerkiksi lounastauolla ruokapöydän ääressä, saati sitten meluisassa tehdashallissa. Kaikkein pahinta on silloin kun on tylsistynyt, katselee työn ohella työkavereita jotka juttelevat ja naureskelevat. Sitä haluaa tietää että mistä keskustellaan. Kun kysyn siitä niin he eivät välttämättä anna koko vastausta, joskus sanovat vaan ettei se ollut tärkeätä. Joskus jopa alkavat vitsailemaan minun huonosta kuulosta tässä yhteydessä! Kun kaipaa piristystä vaikka edes siitä tiedosta että mistä keskustellaan tai mille nauretaan, kun sitä ei saa niin olo on kuin lapsella joka katselee kuolaten tikkukaramellia kaupan näyteikkunan takaa. Haluaa tikkukaramellin mutta ei saa sitä suuhunsa. Se voi välillä olla vielä pahempaa kuin olla yksin työhuoneessa. Siellä ei ainakaan tiedä mitä menettää. Kun ei kuule mutta näkee että työkavereilla on hauska hetki menossa niin se tietämättömyys, mistä on kyse, voi tuntua raastavalta. Se on kuin kuplan sisällä elämistä.
Tämän piirsi tyttäreni neljä vuotta sitten, kun pyysin piirtämään kuvan siitä, miltä minusta tuntuu olla kuin kuplan sisällä työpaikallani |
Joskus kun ottaa puheeksi tämän ongelman töissä, työkavereiden kesken niin tulee kommenttia että ei täällä keskustella mistään tärkeästä asiasta. Ihan turhanpäiväisiä juttuja puhuvat vaan. Tai esimiehelle kun puhuu tästä niin tulee kommenttia ettei töihin olla tultu keskustelemaan vaan tekemään töitä. Harva osoittaa ymmärtämystä ainakaan riittävästi. Jotkut on vuosien aikana jopa väittäneet ettei se mitään haittaa jos ei kuule, koska työkavereiden puheet on niin tyhjänpäiväisiä. Oli se tyhjänpäiväistä tai ei, kyllä tieto siitä, mistä puhutaan, voi antaa piristyksen hetkiä keskellä harmaata arkea. Saapahan jotain ajateltavaa. Olla yhteydessä ja kokea yhteisöllisyyttä. Työkavereiden tai pomon vähättelevät puheet voivat vain pahentaa työssäviihtymistä.
Töissä tylsistymisestä voidaan käyttää sanaa ”boreout”, se
on siis burnoutin vastakohta. Burnoutin tietävät varmaan kaikki, mitä se
tarkoittaa, eli töissä ylikuormittumisesta aiheutunut stressitila jossa ei enää
lyhyt lepo auta. Boreout tarkoittaa siis sitä että kun töissä ei ole mitään
virikkeitä ja mielekästä tekemistä, kaikki hyvin tylsää niin siitä tulee
stressitila, ahdistus ja masennus. Molemmat, sekä burnout ja boreout ovat
terveydelle haitallisia. Siitä on ihan tutkimustietoa, kannattaa googlettaa
aiheesta.
Mutta miten minä selvisin kaikkein pahimmista ajanjaksoista.
Kerron nyt tässä erilaisista keinoista jotka auttoi minua.
-Kirjojen lukeminen tauoilla. Se oli minulle iso henkireikä
joka auttoi koko ajan. Riippuu tietysti kirjasta mutta jos on todella hyvä ja
mielenkiintoinen kirja menossa, joka antaa paljon ajateltavaa niin työaika meni
mielekkäämmin ja sitä odotti seuraavaa taukoa. Työaikana saattoi ajatella ja
ihmetellä kirjan antamia asioita, mitä tuli tauolla luettua. Lisäksi tauot oli
työpäivän ainoita paikkoja joissa pystyi ymmärtämään hyvin jotakin. Kun
kuulovammaisena on vaikeata ymmärtää mitä ihmiset puhuvat, se luo osaltaan
stressitilaa. Mutta kirjat, ne on ihania, kun niitä lukee, kokee hetken
olevansa täysin tilanteen tasalla ja ymmärtää jotakin. Asioiden ymmärtäminen
oli minulle kuin lepopaikka. Kirjojen lukeminen tauoilla oli useimmiten
voimaannuttavia hetkiä minulle. Parhaimmillaan kirjojenlukutahti olikin 2-3
kirjaa viikossa. Voin hyvin ymmärtää tutkimuksissa todettua että kuulovammaiset
sairastuvat muistisairauksiin tavallista useammin. Jos koko ikänsä on epävarma
kuulemastaan että ymmärsikö oikein ja yrittää keskittyneesti ja jännittyneenä
kuuntelemaan kun toinen puhuu. Niin kyllä tämä voi jotain pahaa aiheuttaa aivoille,
jonkinlainen kuormitustila epävarmuudesta. Eli tämänkin takia koin että on
tärkeätä lukea kirjoja työaikana.
-Liikunta. Aluksi löysin liikunnan ilon kävelemällä
metsäpoluilla. Vähitellen tuli opittua erilaisia reittejä kotikyläni metsissä. Silloin
koin pieniä vaikutuksia, että töissä oli hieman siedettävämpi olo kun on saanut
muutaman kerran viikossa kävellä metsissä. Jonkinlaista terapiaa koin. Tuli
sitten käveltyä aika paljon. Sitten jalkoihin tuli plantaasifaskiitti, eli
kantapäät tuli kipeiksi ja kävin lääkärillä. Lääkäri suositteli alkaa
harrastamaan muita liikuntalajeja ja antaa jalkojen levätä kävelemisen
rasituksista. Niin ostin sitten polkupyörän ja aloin pyöräilemään. Pyöräily
nostatti selvästi sykkeitä kävelemistä enemmän ja koin sen tekevän hyvää työssä
jaksamiselle. Sitten tein rohkean kokeilun joka osoittautui mullistavaksi:
pyöräillä työmatkat. Työmatkan pituus oli 19-20 kilometria. Se oli mahtava
juttu huomata että vähitellen jaksoin ihan hyvin polkea töihin tuon matkan ja
takaisin. Työpäivät tuntui välillä oikeastaan jopa ihan mukaviltakin kun
aamulla tullut pyörällä töihin, veri kiertää ja endorfiinien aiheuttama
mielihyvä jyllää kropassani. Pyöräily oli sitten yksi tärkeimmistä tekijöistä
lisätä työn tylsyyden sietokykyä. Parhaimpia aamuja oli syksyn ja alkutalven
pimeät aamut. Kun valitsi metsäreitin, oli mahtavaa polkea pilkkopimeän metsän
läpi tehokkaan valon kanssa. Silloin oli mahtava tunnelma ajaa kylmässä ja
raikkaassa ilmassa. Joskus täysikuu paistoi ja kokeilin sammuttaa valon,
silloin saattoi nähdä yllättävän hyvin eteen. Joskus välillä törmäsin eläimiinkin,
hiiriä, jäniksiä, kettuja, peuroja ja jopa hirven. Kun saavuin töihin niin oli
hyvä olla. Oli sellainen fiilis että oli ollut kunnon seikkailussa . Se kantoi pitkälle
ja tylsä työ tuntui mielekkäämmältä. Aina oli pyrkimys pyöräillä töihin 3
kertaa viikossa. Talvellakin tuli pyöräiltyä jos oli sopiva keli ja alle -10 astetta
pakkasta. Oli silloinkin tullut koettua hienoja hetkiä. Kesäaamutkin toki on
hienoja, aurinko nousee ja tuntee selvästi että kunnon hellepäivä edessä.
Suosittelen ehdottomasti työmatkapyöräilyä!
-Vitamiinipitoisempi aamupala. Tämä tapa löytyi silloin kun
olin kerran metsässä telttailemassa. Keräsin mustikoita aamupuuroa varten. Kun tuli
monena aamuna syötyä mustikoita ja huomasin oloni pirteämmäksi koko päivän
aikana. Siitä keksin että täytyy kokeilla tuotakin jatkossa, aamuisin ennen
töihin lähtöä syödä kunnolla vitamiinipitoinen aamupala. Kehittelin erilaisia
aamupaloja itselleni. Oli mustikkaa, mansikkaa. Keksin myös käyttää kuivattua
tyrnijauhetta josta tuli vakiolisä puuroon monen vuoden ajan. Vieläkin nykyisin
silloin tällöin mustikoita, mansikoita ja goji marjoja. Tyrnijauhetta aina.
Vaikutus on aivan selvä, olen töissä pirteämpi, mieliala parempi. Kuivatut
nokkosen siemenet on myös tosi tehokas lisä, sitä ei voi koko aikaa käyttää. puoli
tai kokonainen teelusikallinen niitä niin kyllä piristävä vaikutus tuntuu
voimakkaana, joskin sen vaikutus tulee hyvin hitaasti. Nokkosen siemenet lisäävät
siis elimistön testosteronin tuottoa ja sitä kautta siis piristävät.
-Kahvinjuonti. Tämä on ollut minulle tosi tärkeä asia. Tulin
töihin aina kahviautomaatin kautta, tuoda työpöydälle mukillinen kahvia. Taktiikkana
se että en juo kahvia kotona, vaan vasta työpaikalla. Yritin imeä kahvista
kaiken sen virkistymisen jotta töissä tuntuu paremmalta. Kahvi melkein tuntui
pyhältä asialta :D Ruokatauon jälkeen odotan yleensä noin tunnin, sitten juon
kupillisen. Koska pitää ensin antaa ruuan laskeutua vatsassa, täysi vatsa
heikentää kahvin tehoa. Edellisessä työpaikassa tuli viimeisinä vuosina outoja
sääntöjä, ettei kahvia saanut enää tuoda työpisteille. Että sitä sai juoda
ainoastaan taukohuoneessa. En ole koskaan nähnyt tätä sääntöä järkevänä. Moni
muukin työkaveri oli samaa mieltä ja kyllä me jatkettiin kahvinjuontia
työpisteillämme. Minä salakuljetin kahvia työpisteelleni tiiviissä
termosmukissa joka oli työtakin taskussa. Koin että on tärkeämpää yrittää
käyttää kaikkia keinoja työssäviihtymisen parantamiseksi kuin totella jotain
sääntöä joka tekee työstä vielä enemmän kärsimystä. Varsinkin kun kyse on niin
harmittomasta asiasta kuin kahvinjuonti. Anteeksi esimiehet siellä!
-Rukoileminen. Tämä on kaikista tärkein! Työn ohella voi
ajatuksissa rukoilla, anoa Jumalalta erilaisia asioita ja rukoilla
työkavereiden puolesta. Tämä on tuonut tyynempää mieltä ja auttaa poistamaan negatiivisia
tunteita/ajatuksia niitä kohtaan töissä, jotka eivät ole niin mukavia.
Lopulta sainkin uuden työpaikan yllättävien ja
mielenkiintoisten käänteiden kautta, olen nykyään lähihoitajana, eli asumipalvelussa
ohjaajana kohtaamassa erilaisia ihmisiä. Heidän kodeissaan ja sovituissa
paikoissa auttamassa kaikenlaisissa arjen asioissa. Eli olen nyt siirtynyt
ääripäästä toiseen ääripäähän, uudessa työssä aina tulee tilanteista jossa
virkistyy. Ei ole kahta samalaista päivää, vihdoin sain sellaisen työn jota
olin rukouksissa anonut monen vuoden ajan 😊 .
Arvostan silti sitä 19 vuoden ajanjaksoa kun olin tehtaalla
töissä. Kyllä tuolla itsekuri ja mielenhallinta sai hyvää harjoitusta. Elämäni
oli silloin niin tasaista että sai luettua valtavat määrät kirjoja. Oli aikaa
rukoilla ja pohtia. Ne vuodet on tuonut minulle paljon nöyryyttä ja kärsivällisyyttä
vaikka en ole tietenkään täydelliseksi tullut tässä asiassa.
Nyt sitten siihen aiheeseen, mitä työnantaja voi tehdä jos
on kuulovammainen työntekijä työpaikalla, joka on tylsistynyt? Työnantaja voi
hankkia lisää kuulovammaisia työntekijöitä, ettei kuulovammaisen tarvitse olla
yksin työssä eristäytyneenä. Olen sitä muutaman kerran ehdottanut mutta ei ole
työnantajalla ollut innostusta asiaan. Jopa suoranaista välttelyä. Kerran
keskusteluissa joku väittikin ettei viittomakielellä voi perehdyttää toista
työtehtäviin, myöskin että kuka tekisi minun työt sillä aikaa jos perehdytän
toista viittomakielellä. Olin sanonut että viittomakieli on kieli siinä missä
puhututkin kielet. Viittomakielellä voi ilmaista aivan samoja asioita kuin
puhumallakin. Olin monta kertaa perehdyttänyt puhumalla toisia uusia
työtehtäviin ja viittomakielellä sama olisi sujunut ihan yhtä hyvin. Ei minua
uskottu, se oli hyvin loukkaavaa. Toivon ettei kukaan koskaan joutuisi
kuulemaan tällaista vastaan väittelyä. Mutta tosiaan, työnantaja voi rohkeasti
kokeilla ottaa useampia kuulovammaisia töihin. Toinen mikä voisi auttaa on
sallia työntekijän vaihtaa työtehtäviä useammin, vaihtaa työpisteitä että olisi
vähän vaihtelua työssä. Erilaisten kieltolakien keksimistä kannattaisi välttää,
kuten esim kahvinjuonnin, musiikinkuuntelun yms kieltämistä, ne aiheuttaa pahaa
mieltä työntekijöillä. Työnteosta pitäisi saada tehdä mielekkäämpää erilaisin
keinoin, ei se ole työnteosta pois jos viihtyy paremmin ja jaksaa tehdä töitä.
Edellisessä työpaikassa oli pari ihmistä jotka opetteli
vähän viittomakieltä, arvostan heitä suuresti siitä. Heillä oli siihen lahjoja,
oppivat tosi hyvin viittomia. Kyllä se virkisti mieltäni kun joku halusi jotain
viittoa minulle. Suosittelen samaa muuallakin, jos on kuulovammaisia
työkavereita, niin voi rohkeasti kysyä heiltä miten viitotaan asioita.
Tällainen huomioon ottaminen voi piristää paljonkin.
Toivotan teille kaikille työniloa vaikeuksista huolimatta!